sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Arkiruokalemppareita

Ruoanlaitto on meillä välillä vähän haastavaa tai suoraan sanottuna usein jää väliinkin, koska nyt meitä asustaa täällä enää kaksi, jotka ovat molemmat kolmivuorotöissä ja useinmiten vieläpä eri aikaan. Paljon mennään eväillä tai osittain valmisruoilla, mutta sitten kun on aikaa kokata niin samaa ruokaa riittää yleensä ainakin pariksi päiväksi.


Suosikkeihin kuuluvat erilaiset taco- ja tortillamuunnelmat joko broilerilla tai jauhelihalla ja täällä blogissakin esitelty tacopaistos on aina yhtä hyvää ja helppoa laittaa erilaisten lisukkeiden vaihdellessa.


Mä oon myös hullaantunut juustoiseen parsakaali/kukkakaaligratiiniin, joka on alunperin toiminut lisäkkeenä, mutta viimeksi söin sitä monta päivää pääruokana, esimerkiksi se maistui kun lisänä oli mm. vähän savukalaa. Ja mä saatan syödä sitä välillä jopa kylmänä pelkästäänkin.


Yksi pitkäaikaisista usein valmistetuista pikaruoista on kinkkuaurapasta, joka on nopea tehdä, vaikkei ole kylläkään mikään kevyt vaihtoehto ranskankermakastikkeen ansiosta. On myös hyvää lämmitettynäkin.


Saarioisten roiskeläpät mä oon toistaiseksi unohtanut, mutta toisinaan paistetaan pakastepizzaa välillä vähän tuunattuna, tässä mozzarellapizzaan oon lisännyt aurajuustoa, jota mielellään lisään vähän joka ruokaan.
Tomaattikeitto, johon tulee Koskenlaskijajuustoa on myös yksi viime aikojen suosituimmista nopeasti valmistuvista ruokalajeista ja mainitaan nyt vielä se miehen ikuinen toiveruoka juustomakaronilaatikko johon mä en koske, vaan siitä riittää hänelle moneksi kerraksi.
Mutta kyllä siinä on aina päänvaivaa ja miettimistä mitä syödään ja milloin...

2 kommenttia:

  1. En ole pitkään aikaan syönyt tacopaistosta, nyt tuli sellainen fiilis, että sitä pitäisi saada just heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ennen meillä vähän sellainen juhlavampi ruoka mut nyt menee ihan arkenakin;)

      Poista