sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Muistojen omenapiirakka

En malttanut nukkua kovin kauaa viimeisen yövuoron jälkeen ja kun kerran oli sopiva toimeton hetki, mun teki mieli leipoa välillä jotain. Syksy on omenapiirakoiden aikaa, joten pengoin esiin vanhan retroreseptini, jonka mukaan tein piirakkaa muistaakseni useammankin kerran joskus vuosia sitten kotona ollessani kun tytöt olivat vielä pieniä.
Tämä ohje on ollut Kotiliedessä varmaan joskus ehkä 90-luvun alussa ja jäänyt mieleen vähän erilaisena koska omenat raastetaan ja joukkoon tulee mm. mantelimassaa.


Sitruunan mehu antaa piirakalle kivan kirpeyden ja käytin muutenkin raikkaan kirpsakoita Granny Smith-omenoita.


Oltiin menossa juuri mökille yöksi ja vein omenapiirakan sinne jälkkäriksi ja se maistui hyvin meille kaikille mutakakun lisäksi. Honey vielä lopuksi tiskasi vuoan, eikä jäljelle jäänyt muruakaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti