keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Väläyksiä viime viikoilta


Honeysta varmaan kehittyy vielä tehokas vahtikoira, ainakin se osaa päivystää sohvan selkänojalla ympäristöä tarkkaillen, ja on muuten joskus yöllä kuulostellut ja ilmoittanut koska tyttö on palannut viihteeltä.

Loman viimeiset päivät vietettiin mökillä ja kotiin tultua Honey oli aika väsynyt, sai jo juoksennella vapaanakin ja pysyi kiltisti lähettyvillä eikä ollut kiinnostunut seikkailemaan yksin.

Mökillä aina herkutellaan kun on porukkaa koolla ja grilliaterian jälkeen tällainen sitruunamoussekakku oli raikas uutuus.

Mun siskontyttöni näkemys musta ja Honeysta, hän intoutui luomaan osuvia kuvia sukulaisista:)


Honeysta tulee varmaan myös yhtä lahjakas vieressänukkuja kuin Kaapokin kun se tarpeeksi harjoittelee.

Viiden ensimmäisen rankan työpäivän jälkeen maistui jääkylmä Lemon Soda-siideri.

Lumenelta uutta tehohoitoa rasittuneeseen naamaan, jotain kauneushelmiä tässä kyllä tarvitaan kun yöunet ovat olleet vähän heikonlaisia.

Eläimellistä sisustusta meidän olkkarissa, sinne se Honey sulautuu muiden viidakoneläinten joukkoon.


Nyt on saanut nauttia lämpimistä ja aurinkoisista lenkkeilyilmoista Honeyn kanssa, luonnossa alkaa olla kauniit värit ja varmaan tytön kunto alkaa kestää jo vähän pitempiä kävelyitä.

Innostuneet tilaajat löysivät taas hyvän kohteen, mulla oli ennestään yksi kivantuoksuinen Eos-huulivoide, joka maksoi siinä kympin verran. Nyt tyttö löysi Ebaysta viisi söpöä palleroa hintaan 22 e.

Honeymaniaa joka tavalla, tää haukku on kyllä nopeasti valloittanut kaikkien sydämet, eikä vähiten isin, joka oli alkujaan sitä mieltä että jos otetaan pikkukoira niin mieluummin ei sitten ollenkaan;)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti