Ensinnäkin aloitin kunnon huolehtimisen jo loman loppupäivinä, joten useampia öitä on jo vietetty rattoisasti heräten kahdelta mietiskelemään unen kadotessa sille tielleen. Vähitellen varmaan alkaa helpottaa, mutta nyt on aluksi rankkaa kun asukkaat, työkaverit, tilat, välineet ja toimintatavat ovat kaikki uusia ja outoja, eikä oikein mitään perehdytystä ja valmista ole edes olemassa kun kaikki toiminta hakee vielä paikkaansa...
Kuvaavaa on jo se, että alkuun on vaikeeta niinkin yksinkertaisen asian kun uuden modernin, hajuttoman roskiksen käyttö ilman ohjeistusta ja sohlaamista.
Siitä tietysti puhumattakaan, etten ole ennen työskennellyt psykiatrisella puolella kuin satunnaisesti juuri valmistuttuani, että kyllä sekin tuo aika lailla lisähaastetta alkuvaiheessa.
Sit mä en ole joutunut tekemään aamuvuoroja kohta kahteen vuoteen ja nyt on ainakin tässä heti sellaista kivaa ilta, aamu, ilta, aamurumbaa, joka tekee musta täydellisen zombien.
Nyt on onneksi huomenna edessä yksi ruhtinaallinen vapaapäivä ja saan vetää vähän henkeä.
Pikkuhiljaa kaikki muuttuu toivottavasti helpommaksi, vaikka tarkoitus onkin ettei työssä kangistuta kaavoihin ja jonkinlainen kodinomaisuus säilyy.
Näin mä yritän tsempata itseäni:)
Harvinaista kyllä mulle ei ole edes ruoka maistunut kun oon ollut niin jännitystilassa, mutta muutamanakin iltana oon romahtanut sänkyyn peiton alle Honey kainalossa Suffelipuffeja imeskellen.
Sopivia kuvia olen selaillut ja etsinyt Pinterestistä ja koitan olla taas vähään aikaan kirjoittamatta valitus- ja avautumispostauksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti