maanantai 24. heinäkuuta 2017

Laiskoja ruokia

Mä oon taas keräillyt ruokakuvia reilun kuukauden jaksolta ja ensinnäkin täytyy mainita, että hyvin alkanut remontti säännöllisemmän ateriarytmin ja terveellisemmän ruokailun suuntaan muuttamisessa on vähän pysähtynyt väliaikaisesti paikalleen.
Mies oli muutaman päivän reissussa ja haaveilin hakevani itselleni hampurilaisen Ohanasta, mutta se olikin suljettuna silloin juuri pari päivää ja suuntasin vähän pettyneenä FriendsandBrgrsiin.


Pakastepizza on aina helppo vaihtoehto kun ei muuta jaksa...


Terveellisempää rahka-aamupalaa oon sentään laittanut välillä, yleensä se on aina valmis ohrapuuro.


Nyt on tullut grillailtuakin useamman kerran jo; tässä laitettiin aurajuustolla täytettyjä herkkusieniä pekoniin käärittynä ja vähän kaikkea sekalaista salaatin lisäksi.


Tortillat maistuu mulle vaikka miten usein, tässä myös avocadoa täytteenä, se on myös mun uusia suosikkejani vähän kaikkeen yhdistettynä.


No sain mä lopulta sitä Ohanan burgeriakin, hain taas kerran kaupunkireissulla annoksen kotiin syötäväksi.


Ida ehti parin viikon kotimaanlomallaan sentään mökille grillaamaan ja hampurilaisten lisäksi oli hänen toiveensa mukaan mm. täytettyjä herkkusieniä, maissia, halloumia ja grillattua ananasta. Hän toi myös itselleen soijanakkeja ja hummusta.

Pakastimesta löytyi vielä talvella sinne säilötty kuhafile, jonka kypsensin uunissa ja sen kanssa syötiin muusia.


Kerrankin osui aurinkoinen päivä mun vapaalle ja rantakioski oli auki, joten nautin aamupalaksi belgialaisen vohvelin ja Nutella-jäätelöä.


Tässä pohjanoteeraus; makkaraa ja sipsejä, mutta on sentään fetasalaattia kyljessä.


Mun kesän to do-listalla lukee terassiaamupalat, mutta ne onkin jääneet sattuneista syistä aika vähiin, sade ja koleus on vaan pakottaneet pysymään sisätiloissa. 


Porsaan ulkofilepihvi maissin ja salaattien kanssa, mukaan on päässyt joku jämänakkikin.


Menin labraan ravinnotta, kokeet piti ottaa ennen kymmentä mutta paastosin vielä tunnin, niin että sain haettua Makasushista sen auettua sushilounaan. Mun äitini on haaveillut joskus maistavansa sushia, joten menin hänen luokseen ja syötiin yhdessä. Riitti kuulemma tämä kerta kun ei ole tottunut sellaiseen riisinmussutukseen:) 


Tehtiin tilaus jo valmiiksi etukäteen ja pysähdyttiin mökkimatkalla hakemaan mukaan Kotipizzat.


Sadepäivänä oli aikaa paistella lättyjä ja rullailla niitä. Jauhelihatäytteiset lätyt on yksi meidän ikisuosikkeja.


Sitten vaihteeksi  sipulikeittomureketta ja uunissa kärvääntyneitä vihanneksia. Aika harvoin meillä on muuten keitettyä perunaa, josta mies usein valittaa. En vaan tykkää, muusi menee ja lohko- ja valkosipuliperunat yms. Ihan tarpeeksi sai niistä perunoista ja kastikkeista kun lapset oli pieniä.


Ja taas grilliateriaa; pihviä, kanaa, makkaraa sekä kasvisfetawokkia riisin kanssa.


Ja jälleen sadepäiväksi ajankulua, tacopizzan leipomista. Mulla ei edelleenkään ollut mökillä kaulinta, joten käytin muovipulloa, mutta nyt on sitten kaulin hankittuna seuraavaa kertaa varten.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti