tiistai 4. huhtikuuta 2017

Etelä-Amerikan tuliaisia

Matkalainen saapui reissultaan viime viikolla ja tässä nyt alkuun kuvia tuomisista ennen kuin ehditään tutkia tarkemmin muita matkakuvia.
Jokaiselta matkalta tulee aina perinteisesti kotiin magneetit jääkaapin oveen ja näistä kätevästi nyt näkeekin missä sitä ollaan oltu; matkakohteina siis Buenos Aires, Montevideo ja Rio.


Kaikki tuliaiset eivät ole Etelä-Amerikasta, vaan matkalainen innostui jo menomatkalla Lontoon lentokentän Harry Potter-kaupassa ja mä sain sieltä oman Hedwig-pöllön ja mukaan lähti vielä Rohkelikko-huivi.


Rio de Janeirossa tärkeä nähtävyys oli Kristus-patsas ja siitä meillä jo aiemminkin on ollut yksi koristeversio ja nyt tuli lisää, omansa vielä mökillekin takanreunukselle suojeluspyhimykseksi. Vaikka miten hyvin pakkaa ja pehmustaa, niin oli tällä kertaa kuten edelliselläkin Jeesukselta toinen ranne poikki, mutta liimalla siitä taas selvittiin.


Kaulakorun reissaaja osti itselleen muistoksi. Niin kovasti kun etukäteen oli huomioitu miten vaarallinen paikka Rio on, eikä siellä kannata pitää esillä mitään arvokasta ja varsinkin kännykkää pitää suojella, kävi miehelle huonosti. Joku kenkienputsaaja siihen tuli hämäämään samalla kuin kaksi nuorta miestä juoksi ohi ja tuntui vain nykäisy kun ohut kultaketju, jossa oli risti vietiin suoraan kaulasta.
Ei se nyt mikään huippuarvokas ollut, mutta tunnearvoa sillä kuitenkin oli kun on ollut miehellä kaulassa jo parikymppisestä saakka. Mutta kai tällä sitten oli joku tarkoitus ja uuden alku, niin me pääteltiin ja ainakin sen jälkeen osasi olla entistä tarkempi kulkiessaan. 


Pari  värikästä pikkutaulua faveloista ja maisemista tuli myös mukana.


Kiva puurasia löytyi Argentiinan puolelta, se on juuri sopiva tulitikkujen säilytykseen. Ja sitten kirjahyllyyn saatiin tuollainen jännä puinen aurinkokellokoriste, kannessakin on hienot koristelut.



Jokavuotinen Escadan kesätuoksu liittyi mun monivuotiseen keräilykokoelmaani.


Itselleen mies osti HardRock-cafe t-paidan, niitäkin on jo kertynyt ympäri maailmaa eri puolilta.


Kuten arvata saattaa niin loman jälkeen töitä kertyy kahta kauheammin, joten tässä tosiaan odotellaan koska saadaan lukuisista matkakuvista tehtyä jonkinlainen postaus. Kuvia multa jo löytyy, mutta niistä pitäisi osata kertoa vähän jotakin myös. Kunhan tässä vähän elämä taas rauhoittuu, niin odotettavissa on pientä matkaraporttia lähinnä kuvien muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti