keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tunteikas toukokuu

Toukokuulle mahtui erilaisia tunteita; jokavuotista ihastelua ja hämmästelyä siitä, mitä kaikkea kaunista omaan pihaan putkahtelee talven jälkeen. Tässä onkin kuvia päärynän- ja omenankukista ja kaikista muista silmäniloista mitä talon ympäriltä löytyy.
Ruusupensaat ovat nyt täynnä nuppuja, joten jossain vaiheessa kuvaan sitten ruusuja innolla.



Muisto Kaaposta elää puisen bulldoggipatsaan myötä.



Yksi suurimpia tunteita herättäneistä jutuista oli mun uskollinen vanha työmatkapolkupyöräni, joka jätti mut pulaan useampaan otteeseen; etukumi tyhjeni kolme kertaa parin viikon sisään ja välillä sai pyörä jäädä yövuoron jälkeen työpaikan pihaankin kun ryntäsin bussiin.
Lopulta luovutettiin ja vietiin pyörä oikein korjaamoon ja koko rengas vaihdettiin ja samalla saatiin huollettua ja korjattua muutkin ärsyttävät viat.




Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun parin viikon odotuksen jälkeen sain pyöräni takaisin ja olin lähdössä innolla polkemaan pitkästä aikaa töihin. Huomasin että nyt on jotain outoa ja satulahan oli jäänyt huollon jälkeen niin korkealle etten ylettynyt polkemaan... Mulla oli minuuttiaikataulu, joten heitin pyörän ja kypärän maahan ja lähdin juoksemaan pysäkille, ei siinä ollut aikaa mitään työkaluja etsiä.
Ehdin bussiin, joka sitten seisoi asvaltointityön takia paikallaan pitkään, joten myöhästyin töistä joka tapauksessa.

Työkavereita nauratti ja sanoivat että olisi pitänyt videoida mun raivonpurkaukseni;) Kerroin nimittäin että harvoin olen näin raivoissani ja selitin tapahtunutta, ja toiset ihmettelivät kun kuulemma tulin kansliaan istumaan yhtä iloisena ja "säteilevänä" kun muulloinkin. Kuulemma puhe vaan oli normaalia nopeampaa. Seuraavana päivänä huomauttivat että näytän taas yhtä raivostuneelta:)





Nyt on onnellisesti ohi mun urani varmasti viisi henkisesti raskainta yövuoroa, tiivistä saattohoitoa yöstä toiseen. Tuttuahan se on entuudestaan mutta edellisessä paikassa meitä oli aina kaksi yökköä, joten toinen oli siinä tukena. Ja kun ei se pelkästään ole asukkaan hoitoa, vaan pitkälti myös omaisten.
Mutta nyt aion palkita itseni ja rentoutua pari päivää kunnolla, aurinkoinen sää onneksi ainakin vielä jatkuu.


2 kommenttia: