Rescuekoiran mielenterveys

Kyllähän sitä saa varautua erilaisiin ja isoihinkin ongelmiin kun adoptoi löytökoiran, joten me ollaan oltu siinä mielessä onnekkaita että saatiin rauhallinen, kiltti ja nöyrä Honey meille. Ei tarvinnut opettaa sisäsiisteyttä eikä remmissä kulkemista ja sen sellaista, selvästikään kadulla syntyneestä tapauksesta ei ole kyse, vaan tyttö on joissain olosuhteissa yksinkertaisesti hylätty, mikä on ilmeisesti kovinkin tavallista  Romaniassa.

Alkuvaiheessa ei ollut mitään sen ihmeempiä eroahdistuksia ja Honey tuntui sopeutuvan porukkaan yllättävän sujuvasti. Muita koiria se tosin pelkäsi pitkään, lenkkeillessä kulki varautuneena pää pystyssä eikä juuri sivuilleen vilkuillut ja tekeytyi näkymättömäksi. Nyt se jo haukahtelee toisille koirille mitä mä pidän ärsyttävän käytöksen sijasta rohkeutena ja saattaa välillä joidenkin koirien kanssa vähän tutustua, vaikka välillä taas jollekin ärähtää. 

Oon kuitenkin miettinyt etten mitenkään vaadi sitä seurustelemaan muiden koirien kanssa, jos se kerran haluaa kulkea huomaamatta ohitse, niin siitä vaan.

Ensimmäinen ns. kriisi ilmeni kun Amanda muutti pois kotoa Honeyn oltua meillä vuoden verran ja huone tyhjennettiin ja sisustettiin vierashuoneeksi. Siihen saakka Honey nukkui yläkerrassa meidän sängyssä tiiviisti yönsä, välillä ihan peiton alle käpertyen.

Mutta Amandan muutettua Honey muuttikin alakerran sohvalle nukkumaan, välillä se vahti portaiden puolivälissä molempia kerroksia, mutta alhaalla on ulko-ovi, joten vähän vaikea tulkita että sitäkö se loppuviimeksi vahtii ettei kukaan poistu sen huomaamatta.

Vaatteisiin se ei koskaan tottunut, makasi kauhusta halvaantuneena kun sovitettiin villapaitaa ja nyt pakkasilla vaan suosista käväistään pihalla, jos näyttää siltä että tassutkin jäätyvät.

Mitään palloja ja puruleluja se ei ymmärrä, ainoa leikki ja ajanviete on isin kanssa riehuminen ja hyökkäily sekä saunominen.

Kesän kaunein kukka.

Joulunaika aiheutti nyt hämmennystä ja sekaannusta sen pienessä päässä koska oli niin paljon kulkijoita ja menoa edestakaisin, kun kaikki tytöt kävivät ja lähtivät ja tulivat eri aikoihin. 

Ollaankin yritetty miettiä ja analysoida kaikenlaista mm. kun se nyt on ollut täällä meillä reilut kaksi vuotta turvassa, niin uskaltaako se nyt lopulta jotenkin purkaa traumojaan, vähän on tosiaan vaikea ymmärtää ja tulkita koirien sielunelämää.

Mutta joka tapauksessa se ahdistui tällä kertaa kovasti kun palattiin normaaliin kokoonpanoon ja jouluvieraat lähtivät. Se itki ja haukahteli yöllä yksin alakerrassa ja raapi vessan ovea, joka on ulko-oven vieressä. Kun se päästettiin sinne, niin se tärisi ja vapisi vessanpöntön takana pienessä kolossa ja monena aamuna nukkuikin vessan matolla. Ja se jopa kannettiin meidän viereen sänkyyn nukkumaan, mutta se ei malttanut olla kainalossa kuin hetken ja palasi alakertaan. Nyt ollaan pidetty vessan ovea aina raollaan että pääsee tarvittaessa turvapaikkaansa. 

Mietittiin miten pienen sydän kestää sellaista ahdistusta ja tärinää, joten mies muutti Honeyn kanssa alakertaan nukkumaan patjalle joulukuusen juurelle kun mäkin vielä lähdin yövuoroihin.

Mutta selvästi muutokset vaivaavat ja ehkä sitten tuovat jotain vanhojakin tunteita pintaan, koska meillähän mies vielä matkustelee paljon ja juuri aina kun matkalaukku otetaan esille, Honeya alkaa jo huolestuttaa.

Parhaamme me yritämme luodaksemme tasaisia olosuhteita, mutta väkisinkin sitä liikehdintää tapahtuu ja ollaan välillä kotona sekä mökillä eri kokoonpanoilla.

Toiseksi turvapaikaksi on muuten muodostunut myös uuninedusta, jospa vaikka muistot ihanasta kinkuntuoksusta ovat lohdullisia.

Eiväthän nämä ongelmat kovin vakavia ole verrattuna todella käytöshäiriöisiin ja tuhoa aiheuttaviin tapauksiin, mutta kyllä ne omaa sydäntä vähän särkevät kun toinen ei puheesta tajua että on nyt meidän kanssa turvassa.

Onko kenelläkään mitään viisaita vastauksia tähän tapaukseen liittyen?