perjantai 27. tammikuuta 2017

Lomamuistoja

Loma on enää muisto vain, taas täällä ollaan täydessä työn touhussa. Mutta oikein kiva oli rentoutua loman aikana myös mökillä muutama päivä. Tuli sisustettua ja järjesteltyä paikkoja, luettua muutama kirja ja aurinkokin vähän pilkisti yhtenä päivänä ja piristi mieltä.


Mä nautin suunnittelemisesta ja aina vähän kerrallaan hankitaan jotain pientä mökkiä varten. Tällä kertaa oli mukana mm. verhoja, löysin mieleisen Vallilan Varvikko-verhon oviverhoksi erottamaan makuutilaa ja keittiön puolta ja saatiin se ripustettua paikoilleen. Myös makuuhuoneeseen ja eteiseen tuotiin verhot, siellä olikin valmiina jo verhotangot, verhot vain puuttuivat ja niitä tilailin netistä Verhokaupasta.



Hyvä löytö eteistilaan oli juuri nurkkaan sopiva pystynaulakko.



Mun Indiskasta joskus vuosia sitten keräilemilleni tuikkukoristeille löytyi oma paikka nurkasta, yksi niistä tosin puuttuu kun sen ripustusketju on rikki, täytyy katsoa jos sen saisi jollain lailla korjattua.


Ikeasta hankittiin hyvät ja kätevät sängynpäätyyn kiinnitettävät lukulamput.


Edellisten asukkaiden jättämään avainkaappiin laitettiin valmiiksi mökkikirja, johon jatkossa vierailijat saavat kirjoittaa. Idea on lähtöisin miehen tädiltä, hänen luotaan ei koskaan onnistunut pääsemään kirjoittamatta vieraskirjaan ja nyt ajattelinkin ahdistella kaikkia tulevia kävijöitä myös mökkikirjalla.


Aurinko paistaa ja päivät ovat jo selvästi pidempiä. Kyllä se kevätkin sieltä tulee, niin että pääsee vähän tutkailemaan millaisia pihahommia on edessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti