lauantai 9. marraskuuta 2013

Elämänviisauksia


Vaikka kesän amppelikukka kukkii vielä komeasti, niin havahduin siihen että marraskuu on jo pitkällä ja alkukuusta tuli 9 vuotta siitä kun valmistuin hoitoalalle. Sen kunniaksi muistelin näitä kuluneita vuosia ja samalla erilaisia vastaantulleita mieleenpainuvia persoonia.


Täytyy todeta että kun vanhuspuolella työskentelee, on lähes kaikilla asukkailla jonkinasteinen dementia ja vuosien varrella on saanut kuulla kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia juttuja, mm. kirosanatkin ovat nykyään hallussa entistä paremmin ja enää ei hätkähdä mitä ihmeellisimpiä keskusteluja...
Kaikenlaisia elämänviisauksia, loruja ja hokemia on myös viljelty runsain mitoin.


Tässä kolme hyvin erityyppistä mieleenpainunutta ja usein toistunutta juttua, osa niiden esittäjistä on jo poistunut keskuudestamme, mutta sanonnat elävät ja muistuttavat mua vieläkin heistä.

Ytimekäs: "Kulkee kuin juna, seisoo kuin asema"

Humoristinen: " Moro moro, osta poro,hyvä ja halpa, kampurajalka!"

Inhorealistinen: " Rahaa on kuin roskaa, roska on kuin paskaa ja paska ei lopu koskaan"

Näitähän riittää ja syntyy jatkuvasti lisää ja usein osuu kohdalle myös tilannekomiikkaa, joka saa nauramaan hyväntahtoisesti ja sen myötä raskas työ tuntuu välillä kevyemmältä.




perjantai 8. marraskuuta 2013

Marraskuinen Livbox



Taas oli se aika kuusta että reipas postinkantaja toi Livboxin ovelle.
Kivoja tuotteita tuli tällä kertaa, mm. Batisten kuivashampoosta ilahduin, otan sen heti käyttöön kun Herbinan vastaava loppuu, sekin on tullut aiemman Livboxin mukana, enkä ole ennen tajunnut kuinka kätevä tuote se on.



Naamion testasin heti, mutta se ei ollut varsinaisesti kuivalle iholle tarkoitettukaan, eli jätti vähän kiristävän tunteen jälkeenpäin.


Vichyn voidetta kokeilin Lumenen CC-voiteen alle, se tuntui ihan miellyttävältä ja levitin meikkivoiteen asianmukaisesti uudella meikkisienellä. Sitä en osaa sanoa tuliko iho sen heleämmäksi, töissä se on aina lähinnä helakka ja hikinen...
Oli ihan hintansa väärti paketti tällä kertaa, tytöille ei tainnut nyt jäädä mitään.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Uikkarit


Tällä hetkellä on masentavan pitkä aika ennen kuin taas pääsen lempipuuhaani; pulahtamaan järveen. Ei paljon houkuta kun katsoo tota myrskyistä ja synkkää järvenselkää ja seuraavaksi toivottavasti on tiedossa järven jäällä kävelyä ja luistelua. Meiltä pääsisi talvisin hyvin vartavasten auratulle luistinradalle, tosin mä kyllä tyydyn kävelyyn, en uskalla enää luistimille, olisin heti kumossa...

Järjestelin kuitenkin vähän kaappeja ja kävin läpi uikkareitani, vanhimmat jo joustonsa menettäneet saavat siirtyä aina mökkikäyttöön.


Klingelin nettikauppa antaa vähän tätimäisen vaikutelman, mutta sieltä löytyy ihan parhaat uima-asut. Valikoimaa, kokoja ja kivoja malleja on tällaiselle pyöreämmälle ja uhkeammalle tädille ollut tosi hyvin.


Olen tilannut Klingeliltä jo monena keväänä uikkarit ja taas odotan innolla kevätkuvaston ilmestymistä.
Uimahallissa ahkerasti käydessä ne uimapuvut aika pian lörpsähtävät klooriveden vaikutuksesta ja on kiva kun on uusi napakka uima-asu, joka pysyy kunnolla päällä.



Nyt tekis melkein mieli lähteä uimahalliin, mutta taidan silti valita kirjan, sohvan ja sylikoiran:)




tiistai 5. marraskuuta 2013

Salainen kynttilätilaus




Aika monena syksynä näihin aikoihin olen emännöinyt Partylite-kynttiläkutsuja, mutta nyt on raskas syksy vaatinut veronsa ja lähipiirissä ollut suuria muutoksia, joten päätin jättää tämän syksyn väliin, enkä ahdistella omaisia kutsuille.
Mies olikin jo riemuissaan, hänen mielestään kun meillä on jo ihan riittävästi kynttilöitä...
Siis mitä tuollainen ajattelu on, kynttiläthän poltetaan loppuun  ja aina tarvitaan uusia tilalle. Eri asia on sitten ne erilaiset kipot ja somisteet...

Kuitenkin tässä yksi työkaveri järjesti kutsut, joihin en itseasiassa edes itse päässyt, mutta tein ovelasti salaisen kynttilätilauksen.
Partyliten kynttilät ovat hurmanneet mut tuoksuillaan ja sillä miten siististi ja savuttomasti ne palavat loppuun asti.




Tilasin tällä kertaa jo aiemmin hyväksi todetun kynttiläpurkin takkatulen tuoksuisena, kynttilän erikoisuutena on puusydän ja poltettaessa kuuluu ritinää, joka kuvaa aidon takan tunnelmaa ja se vielä voimistuu kun kynttilää polttelee lasisessa hurrikaanissa. Tosin ehkä vähän ärsyttävä se ääni pitemmän 
päälle...


Lisäksi tilasin tuoksulyhtyyn sulavaa tuoksuvahaa ja tuikkivia sitä lämmittämään ällömakean omenastruudelin tuoksuisena. Nyt mä pystyn levittämään ihanaa leivonnan tuoksua "tulvillaan omenoita, mausteita ja rapeaa taikinaa", jee!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivän viettoa

Aika harvinainen pyhäinpäivä kun mäkin satuin olemaan vapaalla.
Valmistauduttiin jo perjantaina käymällä pihviostoksilla ja tein myös kävelylenkin kaupungille hakemaan Kaapolle apteekista silmänkostutustippoja.


Se raukka on muutenkin melko sokea ja silmät rähmivät varsinkin aamulla kovasti ja pitää putsailla niitä ahkerasti  ja tippoja käytetään säännöllisesti.
Lähes kaikki lehdet ovat jo pudonneet puista, mutta Näsinkallion kupeessa törmäsin sitkeään pariin, joka vielä haluaa komeilla...


Loppupäivä onkin sitten rentoa oleilua ja paistettiin pippuripihvejä, joiden itsetehty kastike peittoaa helposti ravintoloissa tarjotut.


Jälkiruoaksi vielä herkuteltiin marenkikakulla, että jaksaa vetäytyä sohvannurkkaan dekkarin kanssa.



Taitaa tulla rauhallinen ilta, tyttö lähtee kavereiden luo vielä johonkin Halloweenin viettoon ja mies keksi että maksulliselta kanavalta tulee tärkeä jalkapallo-ottelu ja kutsui itsensä anoppilaan sitä katsomaan. Mä nautin välillä täydellisestä hiljaisuudesta ja omasta seurastani :)




perjantai 1. marraskuuta 2013

Pentikin lamppu

Meillä on jo pitkään yöpöytien lukulamput reistailleet ja ehdin jo toivoa tilalle Pentikin pallojalkalamppuja, mutta nyt ne vanhat pirulaiset ovat ikävä kyllä lakanneet kummittelemasta, eivät ole pitkään aikaan syttyneet itsestään keskellä yötä, joten saavat vielä olla.
Nyt tuli kuitenkin uusi tilaisuus saada Pentikin valaisin kun mies suunnitteli olkkarin pöydälle jonkinlaista lamppua, jonka valossa voi lukea ja tehdä tarvittaessa toimistotöitä.


Uusi lamppu tuo kivasti lisää valoa, kun tässä lisääntyvässä pimeydessä tekee mieli sytytellä koko ajan aina vaan enemmän valoja ja kynttilöitä joka puolelle.
Itse asiassa tuo malli olisikin ollut liian iso makuuhuoneeseen yöpöydille, varsinkin kun meillä molemmilla on aina vaan kasvavat pinot kirjoja ja lehtiä viemässä tilaa odottaessaan lukemista.



Tuoksukokoelma

Mä en mitään kovin voimakkaita tuoksuja siedä, tuntuu että helposti päätä alkaa särkeä, eikä töissä edes voi käyttää hajusteita ainakaan mitenkään runsaammalla kädellä ruiskittuna.
Nyt jo muutaman vuoden mun ehdoton suosikki, jota käytän hillitysti päivittäin on ollut Versacen Bright Crystal.


Escadan kesätuoksu on jo perinne, sen olen ostanut joka kevät jo vuosien ajan ja sitä käytellään kunnes seuraava taas ilmestyy markkinoille. On jo komea rivi koristeellisia pulloja kertynyt, säästän aina sen tyhjän pullon.


Yhden Oriflamen tuoksun olen uskaltautunut tilaamaan, eikä se ole ollenkaan hullumpi, hieno sormus koristeena korkissa:) Siinä vaan ei lue missään nimeä...


Sitten on vielä Juicy Couturen Viva la Juicy, joka on ostettu tyttöjen suosituksesta ja kivan pullon takia yhteiskäyttöön. Sitä harvemmin tulee käytettyä, se on ehkä enemmän juhlatilaisuuksiin, että erottuu selvemmin normaalista arkisesti käytetyistä tuoksuista.