perjantai 25. lokakuuta 2013

Leffassa

Harmillisen harvoin sitä saa aikaiseksi lähteä elokuviin, kun loppujen lopuksi se tuo ihan kivaa vaihtelua elämään. Ehkä se johtuu siitä, että muutenkin katon niin vähän telkkaria, enkä yleensä leffoja sieltäkään.
Nyt kuitenkin houkuttelin miehen mukaani katsomaan romanttista draamakomediaa "Oli aikakin", ettei koko loma mene vaan iltaisin kotona köllötellessä. Olin sen katsomista jo suunnitellut siitä saakka kun elokuva tuli ensi-iltaan, mutta aina vaan se on kummasti jäänyt...


Vähän mietin että pitääkö mies sitä ihan tylsänä, kun mieluummin katselee vähän erityylisiä elokuvia, mutta tässä kuitenkin oli pääosissa Bill Nighy, joka on hänenkin lemppareitaan

Tässä mun perinteinen leffaherkku:)


Elokuva kertoi rakkaudesta ja aikamatkailusta, siinä ujo nuorimies yrittää parantaa tulevaisuuttaan palaamassa ajassa taaksepäin.
Kyllähän se tavallaan hyväkin oli, mutta tuntui jotenkin liian pitkäksi venytetyltä ja sitä samaa sanoi mieskin. Mutta oli muuten aikakin mennä katsomaan kyseinen leffa kun kerran oli sitä suunnitellut, huomasin ettei sitä enää tänään ollut ainakaan Plevnan ohjelmistossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti