torstai 16. maaliskuuta 2017

Leffailta

Saatiin lopultakin toteutettua suunnitelmissa ollut leffailta ennen kuin "Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen" ehti poistua ohjelmistosta. Amanda on mun lapseni, vaikka onkin jo aika iso, joten lastenelokuvaa piti päästä katsomaan varsinkin kun aikaisemmatkin osat on nähty.
Odotellessa syötiin jätskit ja kyllä olikin hyvää tuollainen suolaisen ja makean yhdistelmä;  mulla kinuskikastiketta ja suolapähkinöitä pehmiksen kanssa.



Olikin oikein juhlavaa kun meillä oli yksityisnäytös, ketään muuta ei elokuvateatteriin ilmestynyt ja saatiin kommentoida juonenkäänteitä muita häiritsemättä.


Lopuksi mentiin vielä syömään The Bulliin ja sitäkin ruokailua on myös yritetty järjestää paikan  avaamisesta saakka. Kyseessä on hampurilaispaikka Hatanpään valtatien varressa, jossa on laaja valikoima erilaisia hamppareita ja ravintola on erikoistunut pienpanimoiden oluisiin ja laadukkaisiin viineihin, mutta mä oon tunnetusti makean siiderin ystävä joten niitä ei nyt tullut kokeiltua.
Meillä oli sielläkin hyvin pitkälti yksityistilaisuus, vasta kun oltiin lopettelemassa ilmestyi toinenkin kaksikko syömään, olisikohan siinäkin ollut äiti ja tytär...


Oli vaikea valita useista eri vaihtoehdoista, mutta Amanda päätyi lopulta vähän perinteisempään cheese&bacon-annokseen ja mä maistoin briejuusto- ja omenamakuyhdistelmää.
Annoksiin kuului ranskalaiset, jotka euron lisämaksusta vaihdettiin Amille juustoversioksi ja mä halusin bataattiranskikset.
Oltiin kyllä tyytyväisiä, mutta mietittiin että pitää käydä uudelleen testaamassa NaughtyBurger ja Ohana ennenkuin pystyy arvioimaan mikä näistä olisi se paras.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti